Circulation-lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan runsaan 2 100 yhdysvaltalaisnuoren aineisto osoittaa, että lisättyjen sokerien runsas osuus ruokavaliossa liittyy hyvän HDL-kolesterolin vähyyteen ja haitallisen LDL-kolesterolin ja triglyseridirasvojen runsauteen. Erot eivät tosin ole kovin suuria.
Tuloksien mukaan ei ole väliä onko nuori ylipainoinen vai ei, mutta ylipainoisilla lisättyjen sokerien runsaus liittyy myös insuliiniaineenvaihdunnan heikentymiseen. Samansuuntaisia yhteyksiä on havaittu aikuisaineistoissa, jossa haitalliseksi osoittautuu etenkin lisätty sakkaroosi.
Sokerien kulutus ja käyttö elintarvikkeissa on lisääntynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä. Yhdysvalloissa 1970-luvun nuoret söivät lisättyjä sokereita noin puolet nykyistä vähemmän.
Nyt tehtyyn tutkimukseen osallistuneet 12–18-vuotiaat nauttivat päivittäin keskimäärin 119 grammaa lisättyjä sokereita, mikä vastaa noin viidennestä heidän päivittäisestä energiansaannistaan.
Sokerien liiallinen saanti saattaa haitata kolesteroli- ja insuliiniaineenvaihduntaa monen mekanismin välityksellä, mutta täyttä varmuutta asiasta ei ole. Suuret sokerimäärät voivat esimerkiksi saada maksan tuottamaan enemmän LDL-kolesterolia ja triglyseridirasvoja tai vaikeuttaa niiden poistumista elimistöstä.