Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Claire Ahon muotikuvia esillä Taidehallissa

Helsingin Taidehalliin on koottu valokuvaaja Claire Ahon muoti-, mainos- ja kansikuvia nyt ensimmäisen kerran. Claire Aho oli 1950- ja 60-lukujen keskeisimpiä valokuvaajia. Näyttelyn nimi on Tyylin aika.

Claire Aho
Claire Aho Kuva: Jonatan Rieder Lundkvist
Avaa Yle-sovelluksessa

Claire Aho (s. 1925) on suomalaisen värivalokuvauksen uranuurtajia. Juhani Ahon ja taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin lapsenlapsi sai ensimmäisen kameransa 10-vuotiaana. Hän oppi jo lapsena kuvasommittelun perusteet valokuvatessaan isoäitinsä maalauksia.

Väri tuli aikakauslehtien kansiin 1950-luvun alussa. Isänsä maineikkaassa Aho & Soldan -filmaustoimistossa työskennellyt Claire Aho sai tehtäväkseen värivalokuvauksen kehittämisen. Hän valokuvasi muun muassa Eeva-lehteen, Viikkosanomiin ja Hopeapeiliin. Nuoret Lenita Airisto ja Pirkko Mannola nähtiin ensi kertaa aikakauslehtien kansissa juuri Claire Ahon kuvaamana.

Tyylin aika -näyttelyn värikkäät ja humoristisetkin kuvat välittävät tunnelmia aikakaudesta, jonka kuluessa salonkimuodin elegantit luomukset vaihtuivat reippaiksi mariraidoiksi, naiselliset sukkanauhaliivit väistyivät käytännöllisten sukkahousujen tieltä ja koneistettu keittiö teki tuloaan.

Suosittelemme sinulle