Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Pörssikurssit laskussa - lisää huonoja uutisia

Pörssikurssit ympäri maailmaa olivat laskussa tiistaina. Yhdysvalloissa kaupankäynnin päättyessä Dow Jones, Nasdaq ja S&P 500 -indeksi olivat kaikki alhaalla noin 2,2-2,8 prosenttia. Myös Euroopan suurissa pörsseissä kurssit luistavat alamäkeä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Laskua vauhdittavat Yhdysvaltain kehnot talousuutiset. Tiistaina iltapäivällä selvisi, että Yhdysvaltain yksityinen kulutus laski yllättäen 0,2 prosenttia kesäkuussa.

Helsingissä kurssikehitystä kuvaava OMX-Helsinki-indeksi oli tiistaina kaupankäynnin päättyessä laskenut 5 811 pisteeseen, mikä on 2,9 prosenttia maanantain tasoa alemmalla.

Koko Eurooppaa mittaava FTSEurofirst 300 oli pörssien sulkeuduttua alimmillaan sitten elokuun 2010. Indeksi putosi 1,8 prosenttia, mikä oli suurin yhden päivän aikainen pudotus sitten maaliskuun.

Myös Euroopan pörssit ovat olleet reippaassa laskussa: Frankfurtin DAX putosi 2,8 prosenttia, Lontoon FTSE 100 laski prosentilla ja Pariisin CAC 40 -indeksi vajosi 1,8 prosenttia.

Dramatiikkaa pörsseissä maanantaina

Helsingissä kurssit valahtivat maanantaina illansuussa kolmisen prosenttia alaspäin, kun Yhdysvallat julkisti odotuksia selvästi huonomman teollisuustuotantoindeksin, mikä voimisti pelkoja uudesta taantumasta.

Osakkeiden kurssikehitystä kuvaava OMX-Helsinki-indeksi jäi jo maanantaina alle 6 000 pisteen. Näin alhaalla se on viimeksi ollut loppuvuonna 2009. Tänä vuonna pisteluku on alentunut yli viidenneksen tammikuusta.

Pörssikurssit sekä Euroopassa että Suomessa olivat maanantaina Yhdysvaltain velkakattosovinnon jälkeen hyvässä nousussa mutta päätyivät kehnojen tuotantolukujen takia lopulta selvästi miinukselle.

Myös Aasiassa kurssit ovat luisussa Yhdysvaltain uuden taantuman pelossa. Esimerkiksi Japanissa Nikkei-indeksi laski tiistaina selvästi yli prosentin. Yhdysvalloissa indeksit Dow Jones, Standard & Poor´s 50 sekä Nasdaq jäivät kaikki levottoman maanantain lopuksi miinukselle.

Suosittelemme sinulle