Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Kaikkonen ja Vihriälä syytteeseen Nuorisosäätiö-jutussa

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen saa syytteen luottamusaseman väärinkäytöstä ja RAY:n hallituksen ex-puheenjohtaja Jukka Vihriälä törkeästä lahjuksen ottamisesta niin sanotussa Nuorisosäätiö-jutussa. Lisäksi syytteen saa seitsemän muuta Nuorisosäätiön hallituksen jäsentä.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen vastasi toimittajien kysymyksiin eduskunnan lisärakennuksessa.
Kansanedustaja Antti Kaikkonen vastasi toimittajien kysymyksiin eduskunnan lisärakennuksessa ennen suuren valiokunnan kokousta 29. syyskuuta. Kuva: Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana toiminut Antti Kaikkonen joutuu syytteeseen luottamusaseman väärinkäytöstä. Lisäksi seitsemää muuta hallituksen jäsentä syytetään samasta rikoksesta.

Mukana on muun muassa keskustan entinen hallintopäällikkö Aki Haaro, joka työskentelee nykyisin Nuorisosäätiön asiamiehenä. Kaksi syytteen saaneista hallituksen jäsenistä on myös toiminut säätiön asiamiehenä aiemmin. Lisäksi toiselle entiselle pitkäaikaiselle asiamiehelle vaaditaan rangaistusta törkeästä lahjuksen antamisesta.

Syytteiden mukaan Nuorisosäätiön varoista on myönnetty yli 90 000 euroa vaalitukea, vaikka rahojen käyttö tähän tarkoitukseen ei ole ollut sallittua säätiön säännöissä. Kysymys oli säätiön hallituksen tekemästä tukilinjauksesta, jonka käytännön toteuttamisesta vastasi säätiön silloinen asiamies.

Vihriälälle syyte törkeästä lahjuksen ottamisesta

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaatii Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entiselle puheenjohtajalle ja entiselle keskustan kansanedustajalle Jukka Vihriälälle rangaistusta törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Syyte liittyy Vihriälän tukiyhdistyksensä nimissä käymään laajaan taulukauppaan ja Nuorisosäätiön tarjoamiin matkoihin, joissa on kysymys useiden kymmenien tuhansien eurojen arvoisista eduista.

Vihriälä saa syytteen myös virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska hän on RAY:n hallituksen puheenjohtajana osallistunut esteellisenä päätöksentekoon.

Vihriälä on pyytänyt vaalitukea useilta RAY:ltä avustuksia saavilta säätiöiltä ja yhteisöiltä. Saamastaan tuesta huolimatta Vihriälä on osallistunut tukijoidensa avustusasioiden käsittelyyn yhdistyksen hallituksessa.

Nuorisosäätiön puheenjohtaja ja hallitus säästyivät lahjussyytteiltä

Entistä Nuorisosäätiön asiamiestä lukuunottamatta, Antti Kaikkosta tai muita säätiön hallituksen jäseniä ei syytetä lahjusrikoksista

Esitutkinnassa ei ole ilmennyt näyttöä siitä, että he olisivat olleet selvillä Jukka Vihriälän Nuorisosäätiöstä saamista lahjoista ja eduista.

Kaikki epäillyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. He katsovat, että kyseessä on ollut sallittu poliittisen toiminnan tukeminen.

Nuorisosäätiö ilmaisee tiedottessaan tyytyväisyytensä yli kaksi vuotta kestäneen tutkinnan valmistumiseen. Säätiö kiittelee säätiön ja viranomaisten yhteistyötä tapahtumien selvittelyssä, ja toivoo oikeudenkäynnin etenevän nopeasti.

Suosittelemme sinulle