Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Hollanti kieltämässä kasvot peittävät hunnut

Hollanti on kieltämässä kasvot peittävien huntujen käytön julkisilla paikoilla ensimmäisenä maana Euroopassa. Maahanmuuttoasioista vastaavan ministerin Rita Verdonkin mukaan hallitus aikoo selvittää, miten kielto voitaisiin käytännössä toteuttaa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Viime joulukuussa parlamentti hyväksyi äärioikeistolaisen poliitikon Geert Wilderin esityksen, jonka mukaan kasvot peittävien huntujen käyttö kiellettäisiin julkisilla paikoilla muun muassa turvallisuussyistä.

Verdonkin mukaan muslimien käyttämien huntujen tai burkhan kieltäminen saattaa olla ristiriidassa Hollannin uskonnonvapauslain kanssa. Hän kuitenkin sanoo, ettei niiden käyttöä pidetä toivottavana.

Nykyinen lainsäädäntö rajoittaa hunnun ja burkhan käyttöä kouluissa ja julkisessa liikenteessä. Hallitus päättänee uusista rajoituksista jo ensi viikolla.

Suosittelemme