Hyppää sisältöön

Vancouverin olympiajoukkuetta täydennettiin

Suomen olympiakomitea on täydentänyt Vancouverin olympiakisoihin lähetettävää joukkuetta. Aiempien yksilölajien valintojen ja jääkiekkojoukkueiden kanssa koko joukkueen urheilijamäärä on varmuudella ainakin 94 urheilijaa, 35 naista ja 59 miestä.

Ari-Pekka Nurmenkari. Kuva: YLE

Kahdella miesalppihiihtäjällä (Jukka Leino ja Marcus Sandell) on vielä mahdollisuus lunastaa paikka joukkueessa viikonvaihteen kisoissa Kranjska Gorassa, joten maksimissaan joukkueen urheilijamäärä tulee olemaan 96 urheilijaa.

Leinolta vaaditaan tulevana viikonloppuna Kranjska Gorasta kaksi sijoitusta kolmenkymmenen joukkoon. Sandell pääsee viikonlopun kilpailuissa osoittamaan vauhtiaan loukkaantumisen jälkeen esilaskijana menettämättä hyvää FIS-rankingsijoitustaan. Sandellin ensimmäisten kierrosten esilaskuista vähintään toisen pitäisi riittää kolmenkymmenen joukkoon vertailtaessa kilpailussa laskeviin.

Mäkihyppääjistä Ville Larinto jäi joukkueen ulkopuolelle, kun valituksi tulivat Janne Ahonen, Janne Happonen, Matti Hautamäki, Kalle Keituri ja Harri Olli.

Torstain valinnat tehtiin yksimielisesti, eikä kokous venynyt erimielisyyksien takia, kuten monesti käy. Olympiakomitean valmennuksen johtajan Kari Niemi-Nikkolan mukaan Vancouveriin lähtevän joukkueen tavoite on yhä 12 mitalia.

VANCOUVERIIN TORSTAINA VALITUT URHEILIJAT

Lumilautailu

Ilkka-Eemeli Laari

Janne Korpi

Markus Malin

Ilona Ruotsalainen

varalla: Antti Autti

Ampumahiihto

Paavo Puurunen

Timo Antila

Mari Laukkanen

Taitoluistelu

Kiira Korpi

Laura Lepistö

Ari-Pekka Nurmenkari

varalla: Susanna Pöykiö

Alppihiihto

Andreas Romar

Freestyle-hiihto

Arttu Kiramo

Mikko Ronkainen

Juha Haukkala

varalla: Harri Kyllönen

Maastohiihto

Krista Lähteenmäki

Kirsi Perälä

Riikka Sarasoja

Teemu Kattilakoski

Juha Lallukka

Kalle Lassila

Lari Lehtonen

Ville Nousiainen

Lasse Paakkonen

Matias Strandvall

Jesse Väänänen

Mäkihyppy

Janne Ahonen

Janne Happonen

Matti Hautamäki

Kalle Keituri

Harri Olli

Yhdistetty

Lauri Asikainen

Pikaluistelu

Tuomas Nieminen

Markus Puolakka

Suosittelemme sinulle