Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Suomessa toimiva muslimisivusto kansainvälinen menestys

Suomea pääpaikkana pitävä maailman suurin muslimisivusto kerää internetiin kuukausittain puolisentoista miljoonaa kävijää.

Avaa Yle-sovelluksessa

Muxlim.com portaali aloitti toimintansa jo parisen vuotta sitten ja laajentaa toimintaansa edelleen. Sivusto pyrkii kokoamaan kävijöitä maailman eri muslimiyhteisöistä, mutta se ei kuitenkaan ole uskonnollinen, sanoo Muxlim.comin hallituksen jäsen Taneli Tikka.

- Muxlim ei ole uskonnollinen internet-yhteisö, mutta siellä on sitten kaikki muut aspektit ja osat muslimien kulttuuriperinnöstä ja kulttuurista. Sille on ollut selvä tilaus, koska niin paljon media puhuu siitä, että tavallaan muslimit on vaan sitä islamin uskoa. Ja muslimit ovat itsekin vähän uskoneet sen, kertoo Tikka YLE Uutisten haastattelussa.

Sivuston kävijöistä lähes puolet asuu Yhdysvalloissa, noin 20 prosenttia Britanniassa ja loput jakautuvat 190 maan kesken.

Muxlim oy:n pääomistaja on Saudi-Arabiassa asuva Mohammed el-Fatatry, joka perusti sivuston suomalaisen Pietari Päiväsen kanssa. Sivustolla on Youtube-tyyppistä aineistoa, jota voi kommentoida ilman muslimeja loukkaavaa sävyä.

Keskiviikkona ja torstaina Tukholmassa pidettävässä Pohjoismaiden suurimmassa interaktiivisen median tapahtumassa Muxlim.com on ehdolla palkinnonsaajaksi parhaan internet-strategian kategoriassa.

Suosittelemme