Euromaat ja niiden keskuspankit ovat uutistoimisto Reutersin EU-lähteen mukaan sopineet, että Kreikalle mahdollisesti annettava hätälainoitus mukailee Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n asettamia ehtoja, eikä markkinakorkoa peritä.
EU:n presidentti Herman van Rompuy puolestaan on sanonut lehtihaastatteluissa EU:n olevan valmis puuttumaan asioihin heti pyydettäessä.
Euromaat sitoutuivat kaksi viikkoa sitten myöntämään kahdenvälisiä lainoja Kreikalle, mikäli maa ei enää saa markkinoilta lainaa. Tällöin myös IMF osallistuisi Kreikan tukemiseen.
Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat kuun puolivälissä keskustelemaan mahdollisen avun teknisistä yksityiskohdista.
Saksan hallituksen edustaja korostaa yhä, että Kreikan olisi selviydyttävä ensisijaisesti budjettileikkauksin.
Perjantaina Kreikan talousahdinko syveni entisestään, kun luottoluokituslaitos Fitch alensi maan luottokelpoisuutta kahdella pykälällä. Luottokelpoisuuden aleneminen merkitsee lainarahan kallistumista.
Kreikka rypee koko euroaluetta horjuttavissa rahavaikeuksissa valtavan valtionvelan ja julkisen talouden vajeen vuoksi.