Irak on käynyt 1980-luvulta lähtien kolme sotaa, joissa on kuollut kaikkiaan satoja tuhansia miehiä. Samoin sadat tuhannet nuorukaiset ovat paenneet ulkomaille asepalvelusta ja Irakissa rehottavaa väkivaltaa.
Lopputulos on nähtävissä. Nuorilla naisilla on suuria ongelmia löytää itselleen puolisoa.
Irakilaisessa yhteiskunnassa naisten oletetaan avioituvan jo teini-iässä tai viimeistään pian 20 vuotta täytettyään. Yli 30-vuotiaiden kohtalo on vaikea. He joutuvat edelleen asumaan kotonaan tai sukulaisten luona, missä heitä käytetään palkattomana työvoimana.
Puolisoiden löytäminen ei normaalistikaan Irakissa ole yksinkertaista, koska eri sukupuolet pidetään vistusti erillään. Luontevia tapaamispaikkoja nuorille on niukalti. Naisten koulunkäynti tai itsensä elättäminen kodin ulkopuolella ei ole mitenkään itsestään selvää. Naimattomia naisia kohdellaan usein työpaikoilla huonosti ja he joutuvat häirinnän kohteiksi.
Irakin naisjärjestöt pohtivat keinoja, miten naisten asemaa tässä tilanteessa helpotettaisiin. Koska selkein keino on aviopuolisojen löytäminen naisille, tätä pitäisi tavalla tai toisella edistää.
Ainakin osa naisaktivisteista kannattaa ajatusta, että miehet saisivat valtiota tukea toisen vaimon ottamiseen tai siihen, että miehet ottaisivat yli 35-vuotiaan naisen puolisokseen.
Kaikki eivät näitä pohdintoja hyväksy. Valtiontuki tekisi naisista kauppatavaraa. Paras keino naisten olojen kohentamiseen olisi turvallisuustilanteen parantamainen, talouden kasvu ja työllisyyden nousu.