Jo tiistaina yhdensuuntaisia lentoja jouduttiin peruuttamaan yli 110, ja tämä vaikutti noin 6 000 matkustajaan.
Blue1 pyrkii lentämään valtaosan lennoistaan eli 60 - 70 prosenttia.
Finncomm ilmoitti illalla tekevänsä Finnairin kanssa yhteistyötä useilla reiteillä kotimaassa ja Euroopassa yhteyksien turvaamiseksi tiistaina iltapäivällä kello 13 alkaneesta lentoemäntien ja stuerttien lakosta huolimatta.
Sovittelu lopahti aamuyöllä
Lentoalan lakon sovittelu keskeytettiin tiistaina kolmelta aamuyöllä. Valtakunnansovittelija Esa Lonka kertoi tuolloin YLE Uutisille, ettei hän voinut jättää sovintoesitystä, sillä osapuolten näkemykset olivat niin erilaiset.
- Tilanne on nyt se, että sovittelu on keskeytetty. Katson, että en voi jättää sovintoesitystä osapuolille. Se tarkoittaa sitä, että uhannut työtaistelu alkaa ilmoitetulla tavalla, sanoi Lonka aamuyöllä.
Ilmailualan unioni IAU tukee lakkoa ylityökiellolla.
Työnantajia edustavan Palvelualojen toimialaliiton toimitusjohtajan Kaj Schmidtin mukaan sovittelun aikana saatiin karsittua jonkin verran kiistakysymyksiä, mutta paljon jäi vielä sopimatta.
Lepoaikojen pituus kiistan ytimessä
Suurin erimielisyys asiassa koski kaukolentojen jälkeisiä palautumisvapaita, joita työnantaja haluaa lyhentää.
- Meillä oli aika monta asiaa, jotka olivat auki. Tietysti keskeisimpiä olivat aikaisemminkin julkisuudessa olleet kysymykset vapaapäivistä ja lepoajoista, Schmidt sanoi.
Lentoemäntien ja stuerttien yhdistyksen puheenjohtaja Thelma Åkers sysää syytä lakon alkamisesta työntantajalle.
- Työnantajan heikennykset olivat sitä luokkaa, että periaatteelliset asiat olivat edelleen levällään. Jossain kohtaa tuntui tosin, että aika pienestä se loppujen lopuksi oli kiinni, mutta työnantaja halusi ottaa lakon vastaan, hän sanoi.
Finnair pettyi sovittelun keskeytymiseen
Finnairin asiakaspalvelusta vastaava johtaja Anssi Komulainen oli pettynyt sovittelun keskeytymisestä.
- Kyllä minä olen erittäin pettynyt. Olen ennen kaikkea pettynyt meidän ihmisten puolesta ja kaikkien matkustajiemme puolesta siitä, että sopuun ei päästy, hän sanoi.
Finnairin mukaan työntekijäpuolen vaatimukset palautumisvapaista nostaisivat matkustamotyön kustannuksia tuntuvasti ja heikentäisivät henkilöstön käytettävyyttä. Kustannusten nouseminen merkitsisi, että matkustamotyöhön olisi etsittävä uusia ratkaisuja, sanoo Komulainen.
Työntekijäpuolen mukaan vaatimukset perustuvat olemassa olevaan tilanteeseen ja ne pystytään muita palautumisvapaita muuttamalla ratkaisemaan niin, että niistä ei aiheudu kustannusten nousua.