Libyan viranomaiset ovat kertoneet IOM:lle, että jopa kolme siirtolaisten venettä on uponnut Libyan aluevesillä. IOM:ssa pidetään mahdollisena, että turman ovat aiheuttaneet kovat tuulet.
Siirtolaiset olivat lähteneet merelle Libyan pääkaupungin Tripolin läheltä päämääränään Italia.
Libyan viranomaisten mukaan ainakin yksi veneistä on kovassa ylilastissa. Vene oli tarkoitettu 75 ihmiselle, mutta siinä oli ollut 365 ihmistä. Libyan rannikkovartiosto on löytänyt merestä ainakin 23 ihmisen ruumiit.
Neljäskin siirtolaisia täynnä ollut vene oli joutunut merihätään. Se onnistuttiin kuitenkin hinaamaan rantaan.
Vuosittain yli 30 000 siirtolaista hakeutuu Pohjois-Afrikasta kohti Italiaa paremman elannon toivossa. Suuri osa siirtolaisista lähtee kohti Eurooppaa nimenomaan Libyasta.
Tavanomainen rantautumispaikka on Italian Lampedusan saari. Siirtolaisten käyttämät veneet eivät useinkaan ole merikelpoisia, eikä niissä ole mitään pelastusvälineitä. Onnettomuudet ovat yleisiä.