Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Jäihin on vajonnut alkuvuonna 11 miestä

Alkuvuonna hukkui edellisvuotta vähemmän ihmisiä. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton keräämien ennakkotilastojen mukaan Suomessa hukkui kolmen ensimmäisen kuukauden aikana yhteensä13 ihmistä, kaikki miehiä. Viime vuoden tammi-maaliskuussa hukkui 19 henkeä.

Kuva: YLE / Pekka Sipilä
Avaa Yle-sovelluksessa

Tilaston kaunistumista selittää jäätilanne, joka on edelliseen talveen verrattuna ollut jäällä liikkujalle turvallisempi.

Jäätilanne heikkenee kuitenkin nopeasti, kun yöpakkaset hellittävät ja kevätaurinko alkaa paistaa.

Valtaosa alkuvuonna hukkuneista, 11 miestä, on vajonnut jäihin. Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto muistuttaa, että keväällä jään kanto muuttuu nopeasti. Aamulla kestänyt jää ei välttämättä kanna iltapäivällä jäällä liikkujaa.

Suosittelemme sinulle