Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Miekkavalaat arktisten alueiden myrkkypommeja

Arktisilla merialueilla elävien miekkavalaiden elimistöön kertyy runsaasti myrkyllisiä kemikaaleja. Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan tämä käy ilmi näytteistä, jotka on otettu miekkavalaista Norjan rannikolla.

Avaa Yle-sovelluksessa

Miekkavalaista on löydetty enemmän kemikaaleja kuin mistään muusta arktisten alueiden nisäkkäästä. Aiemmissa tutkimuksissa kyseenalainen titteli on kuulunut jääkarhulle.

Uusien tutkimusten mukaan miekkavalaiden elimistössä on havaittu mm. PCB:tä, torjunta-aineita ja palonestoaineita.

Miekkavalaita voidaankin pitää meriympäristön terveydentilan indikaattoreina. Tohtori Hans Wolkerin mukaan havaitut kemikaalipitoisuudet ovat huolestuttavia ja osoittavat selkeästi, että arktiset merialueet eivät ole niin puhtaita kuin niiden tulisi olla.

WWF on rahoittanut Wolkerin uutta tutkimusta, joka selvittää edelleen vaarallisten kemikaalien pitoisuuksia miekkavalaissa. WWF:n mukaan palonestoaineiden korkeat pitoisuudet ovat erittäin huolestuttavia, koska niiden käyttöä ei ole kielletty.

EU:n kilpailuasioista vastaavien ministerien on määrä äänestää EU:n uudesta kemikaaliasetuksesta tiistaina.

WWF:n tiedote

Suosittelemme