Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Muuttolintujen väheneminen huolettaa tutkijoita

Tutkijat ovat huolissaan kaukaa Afrikasta Eurooppaan muuttavien muuttolintujen määrän rajusta vähenemisestä. Tutkituista lajeista yli puolen kannat olivat vähentyneet tai kadonneet monissa osissa Eurooppaa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Biological Conservation -lehdessä julkaistavassa BirdLife-järjestön tutkimuksessa arvellaan, että aeimmin yleisten lintujen väheneminen voi olla merkki laajoista ympäristötuhoista, joille pitkänmatkanmuuttajat ovat muita haavoittuvampia. Tutkituista 121 lintulajista 54 prosentin kannat olivat monissa osissa Eurooppaa vähentyneet 1970-luvusta tai kadonneet kokonaan. Tutkijat myös vertasivat muuttajia samantyyppisiin paikallaan pysyviin lintuihin ja lähes joka tapauksessa muuttajat olivat pärjänneet huonommin. Esimerkiksi sininärhien määrä vähentyi Euroopassa 20 prosentilla vuosina 1970 - 1990, ja sen jälkeen määrä on huvennut vielä viidenneksellä. Myös esimerkiksi arosuohaukan, pikkutuulihaukan, harmaasiepon, kivitaskun ja turturikyyhkyn kannat ovat vähentyneet. Yksi tutkijoista Fiona Sanderson toteaa, että muuttajien elämäntyylissä on jotain sellaista, mikä tekee ne haavoittuvaisiksi. Syytä selvitetään Tutkijat tutkivat nyt neljää mahdollista selitystä lintujen vähenemiselle. Yksi mahdollisuus on ilmastonmuutos. Kun keväät ovat aiempaa lämpimämpiä, hyönteiset lisääntyvät aikaisemmin. Paikalliset linnut voivat selviytyä talvista aiempaa paremmin ja sopeutua nopeammin ilmastonmuutokseen. Pitkän matkan takaa Afrikasta muuttavat linnut eivät sen sijaan havaitse lämpötilan nousua ja voivat saapua liian myöhään saadakseen parhaat pesintäpaikat ja metsästääkseen hyönteisiä. Toinen selitys voi olla pitkään jatkunut kuivuus ja maatalouden tehostuminen Sahelin alueella Saharan eteläpuolella. Atlantilta Afrikan sarveen ulottuva 1,6 miljardin hehtaarin suuruinen alue on Saharan ylittäville linnuille ensimmäinen mahdollinen ruokailupaikka. Kuivuus ja tehomaatalous hyönteismyrkkyineen ja lannoitteineen ovat kuitenkin muuttaneet suuren osan Sahelia autiomaaksi. Yksi mahdollisuus on myös Saharan laajeneminen, mikä johtuu niin ikään kuivuudesta. Lintujen täytyy ylittää Sahara yhdellä lennolla, eivätkä kaikki välttämättä selviä pidentyneestä matkasta. Syynä voi olla myös se, että Afrikassa käytetään suuria määriä hyönteismyrkkyjä heinäsirkkojen tuhoamiseen ja satojen suojelemiseen, ja myrkyt surmaavat myös lintuja. YLE24

Suosittelemme