Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Maan ensimmäinen luontokuvakeskus Kuusamoon

Kuusamoon avataan ensi keväänä Suomen ensimmäinen luontokuvakeskus. Luontokuvainstituutti on nimetty luontokuvaaja Hannu Hautalan mukaan, ja se esittelee hänen laajaa, yli kolmekymmentävuotista elämäntyötään.

Avaa Yle-sovelluksessa

Hannu Hautala Luontokuvakeskukseen tulee sali myös neljä kertaa vuodessa vaihtuville näyttelyille. Tarkoituksena on esitellä sekä kotimaista että ulkomaista valokuvataidetta, niin perinteisessä kuin digitalisoidussa muodossa.

Luontokuvan arvostus on Suomessa tällä hetkellä hyvä, arvioi valokuvaaja Hannu Hautala.

- Suomen luonto on monipuolinen ja sitä kuvataan paljon. Suomalaista, eri vuodenajat esittelevää luontokuvaa arvostetaan Euroopan laajuisesti.

Luontokuvauksessa on nykyään perinteisten kuvaajien ja uutta tekniikkaa hyödyntävien kuvaajien välinen rintamajako, Hautala sanoo.

- Vanhan koulukunnan edustajat ajattelevat, että kuvaa ei saisi muuttaa mitenkään, esimerkiksi värejä ei saisi käsitellä jälkikäteen. Itse kuitenkin kannatan uuden tekniikan käyttöä, ja olen varma, että jos maailman tunnetuimmalla maisemakuvaajalla Ansel Adamsilla olisi 1930-luvulla ollut käytössään nykytekniikkaa, hän olisi käyttänyt sitä.

Luontokuvan ja taidevalokuvan suhteesta kysyttäessä Hautala muistuttaa, että luontokuva on pohjimmiltaan dokumenttia. Hyvään luontokuvaan sisältyvät kuitenkin aivan samat ominaisuudet kuin taidekuvaankin.

- Kuvassa täytyy olla hyvä väritasapaino, sommittelu ja sanomaa. Taiteellisten keinojen käyttö parantaa dokumenttikuvaakin, Hautala toteaa.

Radion kulttuuriuutiset

Suosittelemme