Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Laitevika katkaisi junaliikenteen Etelä-Suomessa

Kauko-ohjainjärjestelmään tullut vika haittasi junaliikennetta Etelä-Suomessa sunnuntaina. Junaliikenne oli iltapäivällä pysähdyksissä noin puolitoista tuntia kauko-ohjausjärjestelmän vian vuoksi.

Avaa Yle-sovelluksessa

Sekä kauko- että lähiliikenteen junat kulkevat jo normaalisti, mutta myöhästymisiin on syytä varautua koko sunnuntai-illan ajan.

Junaliikenne pysähtyi kokonaan Lahden ja Riihimäen väliselle rataosuudelle sekä Lahti-Kerava-oikoradalle. VR:n viestintäjohtajan Martti Mäkisen mukaan molemmilla rataosuuksilla oli vian sattuessa muutamia junia.

Suosittelemme