Kokouksen iskusana oli joustavuuden ja turvallisuuden yhdistävä "flexicurity", joustoturva. Pääministeri Vanhasen mukaan tapaaminen antoi hyvän kuvan siitä, mitä joustoturvan tulisi pitää sisällään nyt alkaneessa neuvotteluprosessissa.
Vanhanen, EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso sekä Euroopan työntekijäliittojen ja työnantajaliittojen kattojärjestöjen edustajat olivat yhtä mieltä siitä, että globalisaatio on väistämätön muutos, johon Euroopan on sopeuduttava.
"Meidän on oltava erittäin hyviä, koska emme ole halpoja", Vanhanen sanoi lehdistötilaisuudessa. Hän korosti, etteivät joustot ja sosiaalinen hyvinvointi ole toisensa poissulkevia asioita. Samaa mieltä oli Barroso, jonka mukaan sekä työläiset että yritykset voivat hyötyä joustoturvasta, "kunhan flexi ja curity saadaan oikeaan tasapainoon".
Työntekijäjärjestöjen uniononin pääsihteeri John Monks korosti, että väistämätön muutos on kyettävä yhdistämään työntekijöiden turvallisuudentunteeseen.
Joustoista sinänsä on ehtinyt tulla ruma sana, joka käytännössä merkitsee vain, että työntekijöitä on helppo irtisanoa, Monks sanoi. Hänen mukaan joustoturvassa on muistettava työmarkkinoiden lisäksi myös hyvinvointiyhteiskunnan yleinen taso. Haaste on iso, hän myöntää.
Therese de Liedekerke työnantajaunionista pitää erityisen tärkeänä, että EU-maat laativat omat strategiat joustoturvan tukemiseen. Hänen mukaansa EU-lainsäädäntö ei ole asiassa niinkään tarpeen, vaikka joustoturvasta kannattaakin neuvotella myös Euroopan tasolla.
Eurooppa-neuvosto antoi viime keväänä EU:n komissiolle tehtäväksi kartoittaa joustoturvan perusteita yhdessä jäsenmaisen ja työmarkkinaospuolten kanssa. Lahden kokous oli asiassa ensimmäinen korkean tason tapaaminen.
Prosessin tavoitteena on päästä yhteisymmärrykseen työlainsäädännön, työelämän, koulutuksen ja sosiaaliturvan yhteisvaikutuksen kehittämisestä sekä työntekijöitä että työnantajia tyydyttävällä tavalla.
Suomen puheenjohtajakaudelle komissiolta odotetaan tiedonantoja muun muassa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta ja työoikeuden tulevaisuudesta.
Tärkein työelämää koskeva hanke Suomen puheenjohtajakaudella on kuitenkin työaikalakeja koskeva direktiivialoite. Pääministeri Matti Vanhanen kertoo ottaneensa sen toistuvasti esiin keskusteluissa muiden EU-johtajien kanssa. Hänen mukaansa yleinen näkemys on, että työmarkkinajärjestöjen kanta on asiassa ratkaisevan tärkeä.