Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Järjestöt: Valtion huomio lapsiin

Lasten ja nuorten hyväksi työskentelevät järjestöt sekä lapsiasiavaltuutettu ovat julkaisseet lasten ja nuorten hallitusohjelman. Ohjelman allekirjoittajien mukaan seuraavan hallituksen on sitouduttava konkreettisiin toimiin lasten ja nuorten eriarvoistumisen sekä kasautuvan pahoinvoinnin vähentämiseksi.

Avaa Yle-sovelluksessa

Vaikka suurin osa lapsista ja nuorista voikin hyvin, noin 5 - 10 prosenttia heistä voidaan arvioida pahoinvoiviksi. Tällä hetkellä hallinnon sektoroituneisuus niin valtion kuin kuntienkin puolella vaikeuttaa ripeää puuttumista ongelmiin.

Yksi ongelma on lisäksi korjaavien toimien kuormittavuus. Lasten kanssa toimivia on liian vähän ja heidän työssä jaksamisessaan on ilmeisiä ongelmia.

Allekirjoittajat toivovat, että uusien toimenpiteiden on oltava konkreettisia, seurattavia ja että niillä on riittävä rahoitus. Asiasta vaaditaan arvokeskustelua, yhteisymmärrystä ja sitoutumista. Mukaan on saatava kaikki tahot; lasten vanhemmat, valtiovalta, kunnat, järjestöt ja elinkeinoelämä.

Tutkija: Pahin tilanne 13-vuotiailla tytöillä

Monien suomalaislasten henkinen tila on huolestuttava, ilmenee tutkija Atte Oksasen perjantaina Tampereen yliopistossa tarkastettavasta väitöskirjasta.

Lähes joka kolmas 8 - 13-vuotias tyttö haluaa joskus satuttaa itseään ja lähes puolet samanikäisistä pojista haluaa vahingoittaa jotakuta toista ihmistä. Pahin tilanne tutkimuksen mukaan on 13-vuotiailla tytöillä, joista kolmannes kuuluu masennuksen riskiryhmään.

Henkinen pahoinvointi liittyy ainakin osittain siihen, että lapsilla on liian kiire aikuistua. 13-vuotiaista tytöistä kaksi kolmannesta sanoo lopettaneensa leikkimisen kokonaan ja pojistakin kolmannes. Tytöillä aikainen leikin lopettaminen liittyi usein ulkonäkömurheisiin ja itsetuhoajatuksiin.

Tutkijan mielestä yhteiskunnan olisi taattava sellaiset työolosuhteet, jotta vanhemmat voisivat tukea lapsiaan nykyistä paremmin. Perheiden sosioekonominen asema ei vaikuttanut siihen, oliko lapsilla ongelmia.

Suosittelemme