Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Siviilipalveluksen rakennetta halutaan muuttaa

Siviilipalveluksen varsinaista palvelusaikaa halutaan lyhentää. Työministeriön asettama työryhmä esittää, että vastaisuudessa varsinainen palvelusaika olisi 362 vuorokautta.

Avaa Yle-sovelluksessa

Sen lisäksi palvelusvelvollisia koskisi asepalveluksen kertausharjoituksia vastaava kertauskoulutusjakso. Sen pituus olisi enimmillään 33 vuorokautta. Siviilipalveluksen kokonaiskesto säilyisi siten ennallaan 395 vuorokaudessa.

Siviilipalvelus koskisi jatkossa myös poikkeusolojen aikaa. Liikekannallepanotilanteessa siviilipalveluksessa olevia komentaisivat väestönsuojelu- ja pelastusviranomaiset. Tehtävät olisivat siviililuontoisia, avustavia kriisitehtäviä.

Hakemukset siviilipalvelukseen hyväksyttäisiin normaalioloissa edelleen ilman vakaumuksentutkintaa. Liikekannallepanon aikana vakaumus kuitenkin tutkittaisiin puolustusvoimien joukkojen toimivuuden takaamiseksi ja vakaumukseen perustumattoman joukkohakeutumisen torjumiseksi.

Palveluskelpoisuuden arvioinnissa kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota työturvallisuuteen. Jatkossa siviilipalvelusvelvollisen olisi palveluspaikan pyynnöstä esimerkiksi toimitettava todistus huumausainetestistä.

Työryhmä luovutti mietintönsä työministeri Tarja Filatoville (sd.) tiistaina. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2008 alussa.

Suosittelemme