Työterveyslaitoksen mukaan poissaolot työstä myös vaihtelevat alueellisesti ja ammattiryhmittäin. Kaakkois-Suomessa podetaan eniten mielenterveyden sairauksia, Itä-Suomessa vaivaavat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.
Naiset sairastavat miehiä enemmän, ja eniten sairastetaan kunta-alalla ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluksessa. Pitkä sairausloma, joita iäkkäillä on eniten, on yhteydessä riskiin kuolla ennenaikaisesti.
Työn ilmapiirin katsotaan myös kiristyneen. Kolmannes työtä tekevistä ei ole oman sairauden vuoksi poissa työstä päivääkään.
Ensi vuoden alusta alkaen työntekijä voi olla osaksi työssä, osaksi sairauslomalla ns. osasairauspäivärahalla. Näin koetetaan pienentää pitkien sairauslomien riskejä ja haittoja sekä helpottaa työntekijän paluuta töihin pitkän sairausloman jälkeen.
YLEn Radiouutiset