Esitys lain laajentamisesta myös pieniin, 20 hengen yrityksiin ei käy Keskustalle ja RKP:lle. SDP puolestaan on hallituskumppaneihinsa vähintäänkin suivaantunut.
- Tämä on tärkeä uudistus. Se on hallitusohjelmaan sisältyvä uudistus, se on tärkeä palkansaajien turvallisuuden kannalta ja myös yritysten yhteistoimintamenettelyn kannalta. Toivon, että se saadaan valmiiksi tämän viikon aikana, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) totesi TV-uutisten haastattelussa.
- Tässä on käytännössä muutamasta pykälästä kysymys. Sillä tavalla sopu on lähellä. Taustalla on kuitenkin komitean työ ja perinteisesti niihin ei kovin helposti ole muutoksia tehty, pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) selvitti.
Ratkaisua haetaan jatkossa suoraan Vanhasen ja Heinäluoman välillä. Hallitukselle tulee kiire, sillä takaraja on ensi viikko. Muuten nykyinen eduskunta ei ehdi lakia käsitellä.
Työmarkkinajärjestöjä hallituksen toiminta tuskastuttaa.
- Pidän tätä yt-tilannetta äärimmäisen surkeana esimerkkinä siitä, miten asiat hallituksessa voi mennä eteenpäin. Tässä pitää mennä eteenpäin työmarkkinaosapuolen ja työministeriön esityksellä. Jos siihen muutoksia lähdetään tekemään, niin lykätään sitten asia vaikka seuraavaan hallitukseen, STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää läksytti.
Pääministeri Vanhanenkaan ei sulje pois mahdollisuutta, että esitys jää seuraavalle hallitukselle. Vanhanen tapaa työmarkkinajohtajat vielä torstaina kuullakseen järjestöjen kannan mahdolliseen ratkaisuun.