WWF:n mielestä rajoitukset ovat riittämättömiä ja merkitsevät kuolemantuomiota Itämeren itäiselle turskakannalle. Järjestön mukaan tiedemaailma on toistuvasti sanonut, että turskan kalastus olisi tuolla alueella lopetettava kokonaan.
- Pohjois-Atlantin turskakanta romahti ensin ja nyt on Itämeren turskien vuoro kokea sama, sanoo WWF:n Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.
Luukkosen mielestä EU-ministerit työnsivät päätöksellään jälleen taka-alalle sekä tieteen että järjen.
Itämeren turskan läntisen kannan kalastuskiintiötä pienennetiin kuusi prosenttia, mikä sekin on WWF:n mukaan liian vähän.
EU:n kalastusneuvosto oli koolla Luxemburgissa tiistaina ja keskiviikkona. Kokouksen puheenjohtajana toimi maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.