Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Tuomarit vähentäisivät käräjäoikeuksia

Käräjäoikeuksien tuomarit vaativat käräjäoikeuksien määrän vähentämistä tehokkuuden parantamiseksi.

Avaa Yle-sovelluksessa

Suuremmat yksiköt takaavat tuomareiden mielestä nopeammat oikeudenkäynnit ja monipuolisen ammattitaidon.

- Käräjäoikeuksia pitää yhdistää, saada suuremmat, monipuolisemmat ja paremmin toimivat käräjäoikeudet, jolloin henkilöstön kehittyminenkin on parempaa, sanoo Tampereen käräjäoikeuden laamanni Reko Vilpas.

Hänen mukaansa sivukanslioita ei pidä perustaa, koska siinä menetetään kaikki yhdistämisestä saatavat hyödyt.

Myös lautamiesjärjestelmä on tuomareiden mielestä tulossa tiensä päähän, koska etenkään nuorilla työssä käyvillä ihmisillä ei ole aikaa oikeudessa istuskeluun. Tuomarit kaipaavat lisää kolmen tuomarin istuntoja.

Oikeusministeriön erityisasiantuntijan Kaijus Ervastin mukaan lautamiesjärjestelmä voitaisiin säilyttää joissakin tapauksissa, mutta esimerkiksi riita-asioissa tarvitaan kolmen tuomarin kokoonpanoa. Riita-asioissa ei nykyisinkään käytetä lautamiehiä.

Oikeudenkäynti tulee kalliiksi Suomalaisen oikeuden ongelmana ovat oikeudenkäyntikulut. Yksi juttu käräjäoikeudessa maksaa keskimäärin 10 000 euroa, mikä tulee yleensä hävinneen osapuolen maksettavaksi. Käräjöinnin kalleus nostaa oikeudenkäyntikynnystä. Oikeusministeriön Ervastin mukaan oikeudenkäyntikulut ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvaneet noin 50 prosentilla, mikä tekee tapausta kohti 4 000 - 5 000 euroa.

- Tässä ovat ongelmallisimpia isot oikeudenkäynnit, joissa on paljon asiantuntijatodistelua, Ervasti pohtii. Esimerkkinä hän mainitsee hometalo-oikeudenkäynnit.

Oikeudenkäyntiasioita pohdittiin keskiviikkona eduskuntatalossa pidetyssä seminaarissa.

Suosittelemme