Nykyisin itärajan taakse ajaa 500 - 600 suomalaista rekkaa. Enimmäkseen liikenne on venäläisten firmojen käsissä. Venäläisiä kuorma-autoja liikenteessä on jo kuusinkertainen määrä suomalaisiin verrattuna.
Muutamassa vuodessa sadat suomalaisautot ovat poistuneet itäisiltä reiteiltä. Uusimmat tilastot kertovat kadon vain jatkuvan, nyt osuuttaan ovat tosin eniten venäläisille menettäneet kolmannet maat, muun muassa Baltian kuljetusfirmat.
- Tänä vuonna on menetetty tuontiliikenne myös venäjällle. Tänä vuonna on enemmän venäläisiä kuin suomalaisia puutavara-autoja liikenteessä, sanoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n johtaja Antti Seppälä.
Vientikuljetuksissa suomalaisten osuus on romahtanut jo aikaisemmin, mutta venäläisten osuus on edelleen kasvanut. Syitä tähän ovat halvempi kustannustaso, jatkuvat ongelmat, maksut, määräykset, jopa päiväkausien jonot.
Tällä viikolla rajaliikenteen ongelmat ovat poliittisella tasolla nousseet esiin entistä voimakkaammin. Jos parannusta tulee, ennalleen liikenne tuskin palaa.
Ainakaan Suomen osuus itäliikenteessä ei juuri voi pienentyä: enää joka kahdeskymnenes rajan yli itään suuntaava rekka on suomalainen.