Tämä on yli kymmenen miljoonaa euroa vähemmän neljään edelliseen vuoteen verrattuna, kertoo YLEn tv-uutiset.
- Merkittävimmät hankkeet, joita ei ole viime vuosina juurikaan tuettu, ovat ne haja-asutusalueille jäävät pienet koulut. Nyt on painotettu sitten näitä kuntakeskuskouluja, jotka ovat varmasti pysyvämpiä, opetusministeriön yli-insinööri Erkki Salmio sanoo.
Tänä vuonna lakkautettavia kouluja on kymmeniä. Valtion rahoittamia kouluja nouseekin lähivuosina vain 14 ja ensi vuonna viisi. Koulurakentamisessa suositaan joustavia rakenteita ja vanhoja puurakennuksia halutaan kohdella arvokkaasti. Perjantaina vietetään kyläkoulupäivää Perjantaina vietetään pienissä kouluissa valtakunnallista kyläkoulupäivää. Päivän aikana kerrotaan kyläkoulujen työstä ja yritetään vahvistaa pikkukoulujen roolia kunnissa. Noin puolet Suomen peruskouluista on alle sadan oppilaan kouluja, ja joka kolmannessa koulussa on 50 oppilasta. Vuodesta 2000 koulujen määrä on vähentynyt 300:lla, eniten on kadonnut juuri alle 50 oppilaan kouluja. Kouluverkkojen supistuminen jatkuu edelleen. Peruskouluja on tällä hetkellä kaikkiaan 3 450.