Ulkomaalaisia työnhakijoita on runsaat 28 000. Vaikka maahanmuuttajien työttömyysaste on 2000-luvulla aavistuksen laskenut, on heidän työllistymisensä edelleen hidasta. Työministeriön maahanmuuttopolitiikan johtaja Mervi Virtanen kertoo, että maahanmuuttajan työttömyys on kolme kertaa yleisempää kuin suomalaisten. - Maahanmuuttajien työttömyysasteet keskimäärin ovat korkeat. Ensimmäistä kertaa on menty alle 25 prosentin, sanoo Virtanen. Vaikeinta työn löytyminen on pakolaisina maahan tulleille sekä naisille. Työnsaannin esteenä ovat yhtälailla koulutuksen ja työkokemuksen puute kuin ennakkoluulot. - Kyllä se selvästi näyttää lukujen valossa siltä, että esimerkiksi afrikkalaisten miesten ja tummaihoisten henkilöiden ylipäätään on vaikeampi saada työtä kuin niiden, joiden ihonväri on vaalea, Virtanen katsoo. Helpoiten töitä löytävät EU-maiden kansalaiset. Työvoimapulaa on etenkin siivous-, rakennus- ja kuljetusalalla.
Vastikään hallituksen hyväksymän maahanmuuttopoliittisen ohjelman tarkoitus on tehostaa maahanmuuttajien työllistymistä esimerkiksi lisäämällä kieliopetusta ja siten paikata työvoimavajetta.