Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Kolme neljästä käyttää Internetiä

Internetiä käytti tämän vuoden keväällä noin kolme miljoonaa suomalaista, eli noin 75 prosenttia väestöstä, kertoo Tilastokeskus.

Avaa Yle-sovelluksessa

Tietokonetta käyttää 80 prosenttia, eli lähes kaikki tietokoneen käyttäjät surffaavat myös Internetissä.

Alle 40-vuotiaiden ikäryhmästä lähes kaikki käyttävät Internetiä, mutta sen jälkeen osuus putoaa nopeasti. Yli 60-vuotiaiden joukossa miehet käyttävät Internetiä naisia useammin. Syrjäseuduilla Internetiä käytetään taajamia vähemmän.

Kotona Internet on käytössä 72 prosentilla suomalaisista. Työpaikalla Internetiä käyttää 39 prosenttia ja koulussa 18 prosenttia kansalaisista. Internetin käytön yleistyminen on jatkunut koko väestön tasolla. Erityisen nopeaa kasvu on ollut ikääntyneiden parissa.

Viime vuoden keväällä käyttäjien osuus oli pari prosenttiyksikköä pienempi. Vuoden 2001 keväällä Internetiä käytti hieman yli puolet suomalaisista.

Suosittelemme