Hyppää sisältöön

Kampaamoiden veroale laskenut hintoja

Tammikuun tilastojen perusteella palveluiden hinnat ovat pudonneet keskimäärin 5,5 prosenttia. Parturi- ja kampaamopalveluiden ja pienten korjauspalveluiden arvonlisävero laskettiin vuoden alussa 22:sta kahdeksaan prosenttiin.

Kampaamoiden välillä on kuitenkin eroja. Toiset ovat laskeneet hintoja reilummin, toiset pitäneet samana, muutamat jopa nostaneet.

Veron alentamisen tavoite on se, että hintoja laskemalla kysyntä kasvaa ja ala työllistää. Kampaamoalalle on ennustettu syntyvän jopa satoja työpaikkoja

Valtiovarainministeriössä keskimääräistä vaikutusta hintaan pidetään lupaavana alkuna, mutta työllisyyteen tuskin vielä vaikutetaan.

- Kun ajatellaan näitä työllisyysvaikutuksia, niin voisi olettaa, että olisi tarpeen vähän reippaammatkin alennukset, neuvotteleva virkamies Markku Puurula arvioi.

Muualla Euroopassa kokemukset vaihtelevat. Joissakin maissa on saatu tuloksia, mutta kaikkiaan puhutaan kuitenkin melko vaatimattomista vaikutuksista työllisyyteen.

Suomessa veroalekokeilu jatkuu ainakin vuoteen 2010. Lähivuosina seurataan onko sillä työllistävää vaikutusta - jatkosta päätetään sen jälkeen.

Suosittelemme sinulle