Hyppää sisältöön

Ympäristöjärjestöille sapiskaa emeritusprofessorilta

Emeritusprofessori Jouko Tuomisto moittii jyrkin sanoin ympäristöjärjestöjä. Tuomisto syyttää Savon Sanomien haastattelussa ympäristöjärjestöjä tieteellisen tiedon valikoinnista ja väheksymisestä.

Tuomiston mukaan järjestöt eivät kykene toteuttamaan tehtäväänsä yhteiskunnan omanatuntona, jos ne suhtautuvat tieteelliseen tietoon välinpitämättömästi tai valikoiden.

Hän kehottaa järjestöjä rakentamaan yhteyksiä alan huippututkijoihin ajankohtaisen tieteellisen tiedon tasalla pysymiseksi.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace torjuvat Tuomiston arvostelun.

Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen paheksuu Tuomiston puheenvuoroa ikävällä tavalla värittyneeksi ja yleistäväksi.

Jouko Tuomisto on toiminut Kansanterveyslaitoksessa ympäristöterveyden yksikön osastonjohtajana Kuopiossa vuodesta 1983 alkaen.

Tuomiston mukaan eräs ympäristöjärjestö pyysi häneltä arvion tiettyjen kemikaalien vaarallisuudesta, mutta jätti lausunnot julkaisemmatta, koska ne eivät miellyttäneet.

Suosittelemme sinulle