Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Junien myöhästymisistä haettu korvauksia ennätystahtiin

Junamatkustajat jättivät viime vuonna VR:lle lähes 3 000 korvaushakemusta junavuorojen myöhästymisistä. Korvaushakemusten määrä kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna, sanomalehti Keskisuomalainen kertoo.

Avaa Yle-sovelluksessa

Korvaustenhaku on jatkunut vilkkaana myös tänä vuonna. Yksistään tammi-helmikuussa hakemuksia jätettiin 820 kappaletta, mikä on tuplasti enemmän kuin vuoden 2006 kahtena ensimmäisenä kuukautena.

VR ei aiemmista vuosista poiketen enää kerro, paljonko se korvaa junavuorojen myöhästymisistä vahingonkorvauksia matkustajille.

Korvaussummat vaihtelevat matkustajan kärsimästä haitasta riippuen muutamasta eurosta useisiin satoihin euroihin. Vuonna 2005 VR tilitti vahingonkorvauksia matkustajilleen noin 70 000 euron edestä.

Suosittelemme