Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Pauliine Koskelosta Vuoden nainen

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on nimitetty Vuoden Naiseksi. Valinta julkistettiin Suomen liike- ja virkanaisten liiton kevätkokouspäivillä Vierumäellä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Valintaperusteiden mukaan Pauliine Koskelo on Korkeimman oikeuden ensimmäisenä naispresidenttinä roolimallina, rohkaisuna ja esimerkkinä nuorille tytöille.

Koskelo on osallistunut aktiivisesti sekä oikeuspoliittiseen keskusteluun että keskusteluun naisten asemasta.

Suomen liike- ja virkanaisten liitto on valinnut Vuoden naisen vuodesta 1955 lähtien. Nimitys annetaan tieteen alalla, virkauralla, liike-elämässä tai yhteiskunnallisessa työssä erityisen merkittävällä tavalla ansioituneelle naiselle.

Suosittelemme