Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Suomen vanhin säilynyt majakka rapakunnossa

Suomen säilyneistä majakoista kaikkein vanhin, Lyökin pooki, uhkaa rapistua kosteusvaurioiden takia, koska korjauksiin ei ole tarpeeksi rahaa. Ulkosaariyhdistys aloittaa 250-vuotiaan majakan kiireisimmät pelastyöt lähiviikkoina.

Avaa Yle-sovelluksessa

16,5-metrisen pookin omistus siirtyi merenkulkulaitokselta kustavilaiselle Ulkosaariyhdistykselle vuonna 2000. Yhdistyksen selvitysten mukaan kunnostus maksaa noin 60 000 euroa. Museovirasto tukee työtä 20 000 eurolla. Ulkosaariyhdistyksen puheenjohtajan Sakari Lindströmin mukaan pooki on rakennettu äärettömän hyvin. Kolminkertaisine kiviseinineen ja lyijtylattoineen se on uhmannut aikaa ja vaihtelevia säitä urheasti. Aivan hoidotta majakka ei kuitenkaan selviä. Sitä on kunnostettu viimeksi 1980-luvulla. - Pookista lohkeilee palasia etenkin ylhäältä, ja kosteus pääsee rakenteisiin. Nyt on viimeisiä hetkiä korjata majakka, ennen kuin tulee pahoja vaurioita, huomauttaa Lindström. Turun saaristossa sijaitsevan valoton tunnusmajakka eli pooki on ikäjärjestyksessä toinen Suomeen rakennettu majakka. Ensimmäinen nousi Utöhön, mutta rakennus tuhoutui 1800-luvun alussa sodassa. Vuonna 1757 valmistunut Lyökin pooki sijaitsee kallioluodolla Uudenkaupungin edustalla, ikivanhan purjehdusväylän varrella. Näitten karikkoisten vesien läpi on purjehdittu satoja vuosia Oulun tervaseuduille, Tukholmaan ja Saksaan. 1700-luvulla merellä purjehdittiin päivisin, joten luonnonvalossa näkyvä majakka riitti ohjaamaan laivoja ilman tulta tai valoja. Lyökin pookin lisäksi Suomessa on jouduttu taistelemaan monien muidenkin uuden tekniikan syrjäyttämien majakoiden ja merimerkkien säilymisestä. - Me olemme unohtamassa historian, varoittaa Lindström. Hänen mielestään Lyökin pookin puolesta kannattaa taistella. YLE Uutiset Lyökin pooki Ulkosaariyhdistyksen verkkosivuilla

Suosittelemme sinulle