Hyppää sisältöön

Rice: Uusi kylmä sota pelkkää puhetta

Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen mukaan puheet uudesta kylmästä sodasta Yhdysvaltain ja Venäjän välillä ovat perusteettomia.

Moskovassa parhaillaan vierailevan Ricen mukaan suhteet eivät ole helpossa vaiheessa, mutta niitä ei voi verrata Neuvostoliiton ajan vihamielisyyteen.

Rice saapui kaksipäiväiselle vierailulle maanantaina iltapäivällä. Hän tapasi illalla varapääministeri Sergei Ivanovin. Venäläistietojen mukaan epävirallisissa keskusteluissa puhuttiin kansainvälisistä asioista ja maiden kahdenkeskisistä suhteista.

Huomenna Rice tapaa ulkoministeri Sergei Lavrovin ja presidentti Vladimir Putinin.

Ricen tarkoituksena on yrittää rauhoitella Venäjää, joka on ärsyyntynyt Yhdysvaltain suunnitelmista sijoittaa ohjustorjuntajärjestelmänsä osia Eurooppaan.

Keskusteluissa käsitellään myös Venäjän vastustamaa YK-suunnitelmaa Kosovon itsenäistymisestä.

Suosittelemme sinulle