Liikennöinti rataosalla on aloitettu uudelleen, mutta junat joutuvat ajamaan paikoitellen tavallista hiljempaa.
Junaliikenne Kouvolan ja Pieksämäen välisellä rataosuudella on pysähdyksissä tiedonsiirtojärjestelmän linkkivian vuoksi. VR:llä on ollut ongelmia myös tietoliikenteessä. VR:n verkkosivujen matkahaku- ja lipunostopalvelu tökkivät pahoin maanantaina päivällä, mutta tiistaiksi vika saatiin korjattua. Verkkopalvelun ongelmat jo korjattu
Linkkivika on kaatanut rataosuuden liikenteenohjauksen kauko-ohjausjärjestelmän, VR:ltä kerrotaan. Vikaa paikannetaan parhaillaan. VR on ryhtynyt järjestämään korvaavia kuljetusmuotoja Kouvolan ja Pieksämäen välille.
Sen sijaan VR:n verkkopalvelussa eilen ilmenneet ongelmat on saatu korjattua. VR:n verkkosivujen matkahaku- ja lipunostopalvelu tökkivät pahoin eilisen aikana.
Tämä puolestaan aiheutti ruuhkia VR:n puhelinpalvelussa, kun juhannuksen matkalippuja ostavat asiakkaat kyllästyivät odottelemaan verkkopalvelun toimimista.
VR:n tietohallintojohtaja Sirpa Creutzin mukaan ongelma saatiin korjattua eilisen illan aikana. Verkkosivujen hidastelu johtui todennäköisesti ohjelmistopäivityksistä.