Liittämistä vastaan äänestivät ministerit Stefan Wallin (r.), Astrid Thors (r.), Mauri Pekkarinen (kesk.) ja Paavo Väyrynen (kesk.).
Wallin perusteli Pekkarisen tapaan kantaansa kuntajakolailla, jonka kolmannessa pykälässä kuntajaon muuttamisen edelytyksenä pidetään mm. sitä, että muutos edistää palvelujen järjestämistä ja parantaa liitosalueen asukkaiden elinolosuhteita sekä edistää kuntien toimintakykyä ja taloudellisuutta. Nämä ehdot eivät Helsinki - Sipoo-tapauksessa Wallinin mukaan täyty. Liitoksen puolesta äänestivät pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja ministerit Ilkka Kanerva (kok.), Jyrki Katainen (kok.), Liisa Hyssälä (kesk.), Suvi Lindén (kok.), Anu Vehviläinen (kesk.), Paula Risikko (kok.) ja Tarja Cronberg (vihr.). Kolme ministeriä oli jäävejä. Pääministeri Vanhanen luotti asiassa esittelevän virkamiehen laintulkintaan. Työministeri Tarja Cronbergin muistuttaa kuitenkin, että tavoitteena on edelleen oltava Sipoonkorven säilyttäminen ja alueen kehittäminen virkistyskäytön ja luonnonsuojelun tarpeisiin. Cronberg jätti Sipoo-päätöksestä lausuman valtioneuvoston pöytäkirjaan. Cronbergin mukaan on tärkeää, että alueliitoksen vaikutukset Sipoonkorven eteläosien luontoarvojen sekä ekologisten käytävien säilymiseen arvioidaan. Myös Sipoonkorven kansallispuiston perustamista koskevaa selvitystä on hänen mukaansa kiirehdittävä. Asian esitellyt kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen esitti alueliitoksen hylkäämistä. Pekkarinen kertoi torstaina YLEn Aamu-tv:ssä pitävänsä pakkoliitosta lainvastaisena. Kuntajaon muutos tulee voimaan 1. tammikuuta 2009. Helsinkiin siirrettävän alueen pinta-ala on vajaat 30 neliökilometriä. Alueella on vähän yli 2 000 asukasta. Vantaan kaupungista liitetään Helsinkiin ns. Västerkullan kiila, jonka pinta-ala on runsaat kaksi neliökilometriä, ja alueella on noin 30 asukasta.
Sipoo on vastustanut ankarasti Helsingin alueliitosvaatimusta ja aikoo valittaa päätöksestä.