Turun yliopiston eläinmuseon biologin Ilari E. Sääksjärven mukaan hyönteiset löytävät vainajan paljon aikaisemmin kuin ihmiset. Vainajan luo kerääntyneestä lajistosta voidaan päätellä vainajan kuolinaika.
Ensimmäiset raatokärpäset ovat paikalla jo tuntien kuluttua, pistiäiset omalla ajallaan, kovakuoriaiset löytävät jo kuivuneen ruumiin.
Tutkija voi selvittää vainajan kuolinajan melko tarkkaan hyönteisten kehitysvaiheen perusteella.
- Hyönteinen munii vainajalle ja munasta kehittyy toukka. Toukasta kehittyy toinen toukkavaihe, kolmas toukkavaihe jne. Kun tiedetään lämpötila ja muut olosuhteet kyseiseltä paikalta, niin voidaan tarkentaa arviota vainajan kuolinajasta, Sääksjärvi sanoo.
Myös kuolintapa ja -paikka voivat selvitä Hyönteiset antavat tietoa myös kuolintavasta ja -paikasta, kertoo oikeuslääketieteen erikoislääkäri Pia Wahlsten. - Vainaja esimerkiksi voi löytyä metsästä, mutta ruumiissa on lajistoa, jota esiintyy ainostaan kaupunkialueella. Hyönteistutkimusta käytettäessä biologi tulee poliisin mukana rikospaikalle. Vaikka suuria läpimurtoja ei ole vielä tehty, niin hyönteisistä on ollut merkittävää apua esimerkiksi viime kevään rikostutkimuksissa. - Muutamia yksittäisiä tapauksia on ollut, joissa menetelmää on pystytty testaamaan. Tulokset ovat olleet varsin rohkaisevia, Wahlsten sanoo. Muualla Euroopassa hyönteismenetelmästä on ollut apua myös vanhusten ja lasten heitteillejättötutkinnassa. - Jos vanhuksilla on hoitamattomia haavoja, niin ne alkavat haista ja houkutella hyönteisiä. Muun muassa raatokärpäset munivat haavoihin. Niiden iästä voidaan päätellä aika, jolloin haava on viimeisen kerran puhdistettu, Sääksjärvi kertoo. YLE Uutiset