Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Hallituksen budjettiesitys valmistui

Hallitus on saanut valmiiksi talousarvioesityksensä ensi vuodelle. Esityksen määrärahat ovat yhteensä 43,1 miljardia euroa. Talousarvioesitys on kaksi miljardia euroa ylijäämäinen. Hallitus esittää, että ylijäämä käytetään valtionvelan lyhentämiseen.

Avaa Yle-sovelluksessa

Hallitus myöntää 24 miljoonaa euroa Vaalimaan rekkaparkin rakentamiseen.

Uutena ratahankkeena aloitetaan ensi vuonna myös 42 miljoonaa euroa maksava Savonlinna-Huutokoski-radan peruskorjaus. Liikenneministeri Anu Vehviläisen mukaan puukuljetuksille tärkeä rata jouduttaisiin sulkemaan turvallisuussyistä joulukuussa 2008, mikäli sitä ei korjata.

Kahta tienkorjaushanketta lykätään Hallitus lykkää kahden tiekorjauksen aloittamista. Ensi vuoden budjetista karsitaan pois Savonlinnan ohitustien rakentaminen ja kantatie 51:n parantaminen Espoon Kivenlahden ja Kirkkonummen välillä. Hankkeita ei vielä ole ehditty kilpailuttaa ja ne on tarkoitus aloittaa vasta vuonna 2010. Kahden hankkeen lykkäämisellä turvataan muiden jo sovittujen hankkeiden toteuttaminen aikataulussaan ja niiden rahoituksen riittävyys. Usean tiehankkeen kustannukset ovat tarjouskilpailuissa nousseet odotettua suuremmiksi. Kaakkois-Suomessa päästään myös vihdoin korjaamaan valtatie kuuden Lappeenranta-Imatra-osuutta, joka levennetään nelikaistaiseksi. Myös Luumäki-Lahti-rataosuuden parantaminen käynnistyy. E-18-tien Vaalimaa-Helsinki-osuuden rakentamista ja aikataulua pohditaan erikseen ministerityöryhmässä. Pääkaupunkiseudulla Kehä ykkösen Turunväylä-Vallikallio-osuus toteutetaan aikataulun mukaan. Hanke toteutetaan siten, että valtio maksaa osuutensa rakentamiskuluista Espoon kaupungille jälkikäteen. Länsimetron suunnittelua jatketaan ensi vuonna vajaalla 7 miljoonalla eurolla. Myös Kehäradan suunnittelua jatketaan ja sen rakentaminen alkaa 2009. Lapissa päästään rakentamaan nelostien muuttamista moottoritieksi Kemin kohdalla ja Isohaaran ja Vähähaaran siltojen rakentamista. Myös muuun muassa valtatien kahden parantaminen Vihdin ja Porin välillä ja Vuosaaren sataman liikenneyhteydet valmistuvat sovittujen aikataulujen mukaisesti. Vehviläinen sanoo, että hallitus noudatti ratkaisuissan eduskunnan tahtoa. Ratkaisut olivat kuitenkin vaikeita eikä vaihtoehtoja Vehviläisen mukaan juuri ollut. Hallitus on jo aiemmin päättänyt siirtää Kehäradan rakentamisen lisäksi Mikkeli-Lusi-tietöiden aloittamisen vuoteen 2009 rakentamisalan kohonneiden kustannusten vuoksi. Myös saaristoliikenteelle lisärahoitusta Hallitus esittää lisärahoitusta saaristoliikenteen turvaamiseksi. Budjettiriihessä sovittiin 100 000 lisäyksestä määrärahoihin. Liikenteeseen olisi näin käytettävissä ensi vuonna runsaat 7,8 miljoonaa euroa. Kulttuuriministeri Stefan Wallinin mukaan määräraha riittää turvaamaan nykyisen tasoisen liikenteen säilyttämisen saaristossa. Laitureiden rakentamiseen on kuitenkin löydettävä rahoitusta muualta, arvioi Wallin. Merenkurkun liikenteen tukemiseen hallitus esittää ensi vuodeksi 250 000 euroa. Wallin toivoo, että Ruotsin valtio tukee mukaan turvaamaan Pohjanlahden ylittävän liikenteen jatkumista. Wallin tapaa Ruotsin infraministerin ensi viikolla. Hallitus: Varoja työllisyyteen ja pienituloisille Sinivihreä hallitus sanoo varmistavansa ensimmäisessä talousarvioesityksessään työllisyyden suotuisan kehityksen ja parantavansa kaikkein pienituloisimpien toimeentuloa. Työn ja työttömien kohtaanto-ongelmaa hallitus aikoo helpottaa tukemalla erityisryhmiä ja suuntamalla työllisyyskoulutusta työttömän kannalta aiempaa paremmin. Hallitusohjelmassa on varattu nuorten ja vammaisten matalapalkkatukeen 50 miljoonaa euroa. Tästä summasta vammaisten työllistämiseen käytetään ensi vuonna 18 miljoonaa euroa. 30,5 miljoonaa euroa käytetään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työllistymisen parantamiseen. Lisäksi varataan 1,5 miljoonaa euroa oppisopimuskoulutuksena järjestettävän lisäkoulutuksen laajentamiseen. Oppisopimuskoulutuksen paikkoja lisätään tämän vuoden 25 000 opiskelijasta 27 100 opiskelijaan. Ammattillisen peruskoulutuksen opiskelupaikkoja lisätään 2 200 opiskelijalla. Sotainvalidien ja rintamaveteraanien kuntoutukseen esitetään kymmenen miljoonan euron lisämäärärahaa. Hallituksen veteraanipaketin tarkoituksena on taata kaikille halukkaille vuosittain joko avo- tai laitoshoitokuntoutus. Myös puolisojen ja sotainvalidien leskien asemaa parannetaan. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeisiin osoitetaan 37 miljoonaa euroa. Hallitus myös päätti vakinaistaa starttirahan, joka auttaa uusien yritysten perustamista. Siviilipalvelusaika lyhenee kuukaudella Hallitus sopi budjettiriihessä myös siviilipalvelusajan lyhentämisestä. Palveluaika lyhenee kuukaudella eli nykyisestä 13 kuukaudesta 12 kuukauteen. Katainen tyytyväinen esitykseen Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on tyytyväinen syntyneeseen budjettiesitykseen. Katainen luonnehti budjettia "kannustavaksi, välittäväksi ja vastuulliseksi". - En tiedä, voiko budjettia paremmin kasaan saada, valtiovarainministeri myhäili Säätytalossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Hallitus ei vieläkään paljastanut, millä summa se tukee kunta-alan naisvaltaisten alojen palkkoja. Hallitus sopi jo torstaina, että ruoan arvonlisäveroa lasketaan vuoden 2009 lokakuun alusta. Myös perintöverotusta kevennetään. Eduskunta saa hallituksen budjettiesityksen käsittelyynsä syyskuun puolessavälissä. YLE Uutiset Ruoan ja perintöjen verotus kevenee, polttoaineen nousee Kommentteja budjettiriihestä

Suosittelemme