Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Tanskassa pidätettiin kansallisaarteen varkaudesta epäiltyjä

Tanskassa on pidätetty neljä ihmistä epäiltynä kansallisaarteeksi katsottujen Guldhornene-sarvien varastamisesta. Sarvet varastettiin maanantaina Jellingin kaupungista, missä ne olivat osa kiertävää näyttelyä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Kultaiset sarvet ovat kopioita 400-luvulla valmistetuista alkuperäisistä sarvista. Velkaantunut kultaseppä varasti noin kolmen kilon painoiset sarvet vuonna 1802 ja sulatti niistä kolikoita ja koruja ennen kuin jäi kiinni. Maanantaina varastetut jäljennökset valmistettiin 1850-luvulla. Tanskan kansallismuseolla on sarvista vielä 1979 valmistetut jäljennökset, joiden uskotaan olevan tarkemmat kopiot alkuperäisistä rautakautisista sarvista. Poliisi pidätti keskiviikkona yleisövihjeiden perusteella kaksi naista ja kaksi miestä epäiltynä sarvien varastamisesta. Varastetut kultasarvet saatiin talteen. Poliisi sai haltuunsa myös meripihkariipuksen jonka uskotaan olevan 9 000 vuotta vanha sekä kultaisen kaulakorun 400-luvulta.

Suosittelemme sinulle