Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Sinnemäki: Junamatkustamisen houkuttelevuutta lisättävä

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki haluaa lisätä junamatkustamisen houkuttelevuutta. Sinnemäen mukaan liikennejärjestelmässä on vikaa, kun matkustaminen lentokoneella Ouluun on edullisempaa kuin junalla.

Avaa Yle-sovelluksessa

Sinnemäki katsoo, että junamatkustamisen houkuttelevuutta voitaisiin lisätä liikennettä nopeuttavilla ratainvestoinneilla, uusilla yhteyksillä ja uusilla tavoilla järjestää paikallista liikennettä sekä halvemmilla lipunhinnoilla. Sinnemäki kertoi kannastaan Vihreiden valtuuskunnassa lauantaina.

Hallitus linjaa seuraavan kerran liikennepolitiikkaansa selonteossa, josta päätetään helmikuussa ensi vuonna.

YLE Uutiset

Suosittelemme