Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

PAM: Kaupan alan neuvottelut yhä levällään

Kaupan alan neuvottelut ovat Palvelualojen ammattiliiton PAM:n mukaan pahiten avoinna sen keskeneräisistä sopimusneuvotteluista. Neuvottelut palkankorotuksesta eivät ole vielä edes kunnolla alkaneet, PAM kertoo.

Avaa Yle-sovelluksessa

Majoitus- ja ravitsemisalalla sopimustekstit ovat lähes valmiita. Näkemysero palkankorotuksista on kuitenkin yhä suuri.

Osapuolten näkemykset ovat lähentyneet toisiaan kiinteistöpalvelualan neuvotteluissa palkankorotuksen tasosta ja ansiokehitysohjelmasta, mutta läpimurtoa ei ole vielä tapahtunut. Sopimustekstien osalta neuvottelut ovat lähes valmiit.

PAM neuvotteli kiinteistöpalvelualan ja kaupan alan sopimuksista keskiviikkona.

Seuraavat neuvottelut kiinteistöpalvelualan sopimuksesta ovat huomenna torstaina 27. syyskuuta, kaupan alan perjantaina 28. syyskuuta ja majoitus- ja ravitsemisalan sunnuntaina 30. syyskuuta.

Suosittelemme