Remu Aaltosen lapsuudesta Hurriganesin kanssa Tavastian keikalle kulkevan elokuvan moni osa-alue toimii. Yksin jo onnistuneet näyttelijävalinnat vakuuttavat ja elokuvaa rikastaa sen rönsyilevä henkilögalleria.
Bändikaveritkin jäävät muiden lailla laajaan sivuosakaartiin: Eero Milonoffin aivan vakuuttavasti esittämä Remu on niin keskiössä, että Olavi Uusivirran esittämä Cisse Häkkinen ja Jussi Nikkilän Albert Järvinen pukataan miltei kokonaan syrjään. Hahmona paremmin jää mieleen jopa Timo Tikan esittämä hiljainen ja nuori Ile Kallio.
Mutta ihmisiä elokuvassa on paljon. Osaavat näyttelijät astuvat ruutuun kuitenkin jo elokuvan parhaimpiin paloihin kuuluvissa alkukohtauksissa pikku-Remun eli Henryn lapsuudesta. Minttu Mustakallio ja Tommi Korpela ovat valloittavat vanhemmat.
Valtaosan tarinasta vie Remun vastakkainasettelu poliisin ja vieläpä yhden tietyn lättäjalan, Hurmeen kanssa. Tämä on ehkä pahasta elokuvan kannalta, mutta naurattamaan tottuneen Kari Hietalahden rooli on hänelle poikkeuksellinen ja siksi erityisen nautittava myös katsojan kannalta.
Elokuva mahtaa olla sitä parempi, mitä vähemmän Hurriganesista ja Remusta entuudestaan tietää. Yhtyeen vanhoille faneille tulos saattaa olla musiikillisesti pettymys jos odotuksia olikaan, sillä kunnon mökää tulee vasta elokuvan päätteeksi.
Pitkään jauhettu Ganes on onnistunut, ehdoton parannus J-P Siilin edelliseen pitkän ohjaustyöhön Hymypoikaan (2003) verrattuna. Pitkästä kypsyttelystä huolimatta se ei myöskään liikaa säästele tai selittele Remun tekemisiä, vaan terävät reunat ovat tallella.