Onnettomuus sattui vartioimattomassa Sohjanan tasoristeyksessä lauantaina aamupäivällä kello 11.30 jälkeen. VR:n mukaan rata saatiin auki liikenteelle puoli viiden aikaan iltapäivällä, reilut viisi tuntia onnettomuuden jälkeen. Autossa ollut yksinäinen henkilö sai surmansa välittömästi. Junan alle jäänyt auto raahautui junan edessä noin 300 metrin matkan ja murskaantui pahoin. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä ja onnettomuuspaikalla oli myös Onnettomuustutkintakeskuksen tutkija. VR:n raivausryhmä hoiti raideturman raivaustyöt pelastuslaitoksen avustuksella. Onnettomuudesta on ollut haittaa ainakin kahdeksalle Oulun ja Helsingin välillä liikennöivälle junavuorolle. Matkustajia Oulun ja Limingan välillä on kuljetettu lauantaina linja-autoilla. YLE Uutiset
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha
Kempeleen Pendolino-turma sotki raideliikennettä
Kempeleessä Oulun eteläpuolella tapahtunut Pendolino-junan ja henkilöauton yhteentörmäys haittasi junaliikennettä lauantaina. Onnettomuudessa kuoli autossa ollut henkilö. Raideosuus saatiin avattua uudelleen liikenteelle viisi tuntia onnettomuuden jälkeen.