Lehden tietojen mukaan satelliittikuvien perusteella havaittu reaktori oli ilmeisesti rakennettu pohjoiskorealaisen mallin mukaan. Valmiina sitä olisi voitu käyttää ydinaseissa tarvittavan polttonesteen varastoimiseen.
Yhdysvaltain hallinto oli tietoinen Israelin suunnittelemasta iskusta, ja New York Timesin haastattelemien hallintovirkailijoiden mukaan Washingtonissa vallitsi erimielisyyttä siitä, oliko hyökkäys ennenaikainen.
Epäselvää on, kuinka pitkällä laitoksen rakentaminen oli ja olisiko sitä voitu käyttää vain energian tuottamiseen. Myös Pohjois-Korean rooli ydinlaitoksen rakentamisessa on hämärän peitossa.
Jotkut New York Timesin haastattelemista virkailijoista sanovat, että laitosta olisi voinut hyödyntää ydinaseiden valmistamisessa tarvittavan polttoaineen valmistamiseen vasta vuosien kuluttua.
Israel vahvisti aiemmin lokakuussa tiedot, joiden mukaan se teki ilmaiskun Syyrian puolella syyskuun aikana. Sen paremmin Israel kuin Yhdysvallatkaan ei ole kertonut mitään iskun kohteesta.
Reuters