Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Internetissä ennakoitiin Jokelan ammuskelua

Internetistä löytyi useiden eri osoitteiden alla epäilyttäviä kirjoituksia ja videoita, joissa ennakoitiin Tuusulan tulevaa ampumavälikohtausta. Muun muassa internetin videopalvelussa YouTubessa ilmestyi jo ennen keskiviikkoista ampumavälikohtausta video, jossa mieshenkilö liikkuu ilmeisesti Jokelan koulun alueella. Keskiviikon aikana internetosoitteita on suljettu ja myös ampumavälikohtausta ennakoinut video on poistettu YouTubesta.

Avaa Yle-sovelluksessa

Video löytyi internetistä nimellä "Jokela High School Massacre - 11/7/2007" eli "Jokelan lukion verilöyly". Videossa nähtiin ulkoilmakuvaa koulurakennuksesta. Seuraavaksi kuvassa oli kameraa aseella osoittava mieshahmo.

Videot Youtubeen laittanut henkilö kuvaili profiilissaan ja myös muun muassa IRC-gallerian sivuilla itseään 18-vuotiaaksi suomalaismieheksi, joka "on valmis kuolemaan asiansa puolesta". Mies uhkasi eliminoida kaikki, jotka näkee "epäsopiviksi".

Hän kertoi saaneensa tarpeeksi yhteiskunnasta eikä hän halua olla enää osa sitä. Mies käytti itsestään nimimerkkiä Sturmgeist89.

Mies esiintyi internetissä nimellään, kuvallaan ja hän kertoi jopa syntymäaikansa. Hän myös ennakoi ihmisten tappamista useaan otteeseen.

Osa miehen käyttämistä osoitteista on jo suljettu. Myös ampumavälikohtausta ennakoinut video on poistettu YouTubesta.

Nettihäiriköt liikkeellä Internetin suositulle YouTube-sivustolle on yön ja torstaiaamun aikana ilmestynyt videoita, joilla Jokelan surmaajan itsestään käyttämä Sturmgeist89-nimimerkki jatkaa elämäänsä.

Ampujan nimissä on muun muassa julkaistu hänen "poliittinen manifestinsa" tunteja sen jälkeen kun ampuja itse oli saanut surmansa.

Myös hänen sotapeleissä ja muissa yhteyksissä käyttämänsä muut nimimerkit ja niiden muunnelmat ovat tiuhaan esillä erilaisilla verkkosivuilla. Ainakin yhdessä tapauksessa nettikirjoittelua jatkaa ampujaksi tekeytyneenä jäljittelijä, jonka itsestään käyttämä tunnus on kuitenkin yhden kirjainmerkin verran erilainen kuin Jokelan koulun ampujalla.

Suosittelemme