Keskusrikospoliisin tietotekniikkarikosyksikkö saa suomalaisilta vuodessa kolmisensataa vihjettä arveluttavista nettisisällöistä. Jokelan koulussa ammuskellut nuori paljasti aikeitaan netissä ennen painajaismaista tekoaan. Poliisissa toivotaan, että tapaus herättäisi ihmisiä antamaan vihjeitä aiempaa herkemmin.
- Minä toivon, että vihjeiden antaminen lisääntyisi. Meidän on täysin mahdotonta käydä läpi kaikkia keskustelupalstoja, blogeja ja sivuja, niitä on niin valtavasti, KRP:n rikosylikonstaapeli Jukka Mäkynen myöntää.
KRP sanoo, ettei se valvo mitään nettiyhteisöjä systemaattisesti. Suomessa poliisin resurssit valvontaan ovat vähäiset, kun verrataan moniin muihin EU-maihin.
- Määrällisesti meillä on tutkijoita ja työntekijöitä hyvin vähän, kun verrataan Saksaan, Ranskaan tai Keski-Euroopan maihin yleensä, Mäkynen sanoi YLE Uutisille.
Tilanne tuskin paranee tulevaisuudessa, vaikka tiedon, kuvien ja videoiden määrä paisuu netissä kaiken aikaa.
- Me menemme samoilla resursseilla kuin tähänkin asti. Voi kuvitella, että jos valvonta on nyt mahdotonta, niin aivan varmasti samassa tilanteessa ollaan vuodenkin päästä.