Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Rehtorit väkivaltaviihdettä vastaan

Rehtorit varoittavat väkivaltaviihteen vaikutuksista Jokelan koulun joukkosurman jälkimainingeissa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen Rehtorit ry sanoo perjantaisessa tiedotteessaan, että Jokelan tapahtumat edellyttävät uutta arviota ja syvällistä pohdintaa sekä toimenpiteitä, jotta vastaava ei koskaan toistuisi.

Vaikka Jokelan ampuja vakuutti toimineensa vain omasta harkinnastaan, ei rehtorien mukaan voi olla huomaamatta, kuinka väkivallan ympäröimänä nykypäivän nuoret voivat olla.

Väkivaltaviihde tulvii nuoria kohti tv:stä, elokuvista, internetistä ja tietokonepeleistä. Tasapainoinen lapsi tai nuori pystyy suhtautumaan tähän kriittisesti, mutta kaikki eivät siihen pysty, rehtorien tiedotteessa sanotaan.

- Koulujen oma mediakriittisyyskasvatus ei tuota tulosta, jos yhteiskunnassa vuodesta toiseen väkivaltaviihteen tarjonta lisääntyy ja oppilaat viettävät vapaa-aikaansa yhä enemmän sen parissa. Kaikkien aikuisten on suojattava lapset ja nuoret väkivallalta ja väkivaltaviihteen vaikutukselta entistä paremmin, rehtorit vaativat.

Yhteiskunnan lisäpanostusta odotetaan myös lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Rehtorien mukaan oppilaiden ohjaaminen kouluista erilaisten terveys- ja mielenterveyspalvelujen piiriin on edelleen ongelma.

- Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kouluissa vaatii nykyistä suurempia panostuksia. Koulun oppilashuoltotoiminta vaatii tuekseen riittävät lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut kattavasti ja tasapuolisesti koko maassa, Suomen Rehtorien tiedotteessa sanotaan.

YLE Uutiset

Suosittelemme