Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Oppositio hyökkäsi Tehy-lakia vastaan

Oppositio on hyökännyt kiivaasti hallituksen ns. Tehy-lakiesitystä vastaan. SDP:n mukaan hallituksen esittämä pakkotyölakiehdotus ei takaa potilasturvallisuutta. Myös lakiesityksen takana oleva hallitus myöntää, että laki ei ratkaise suomalaisen terveydenhuollon ongelmia.

Avaa Yle-sovelluksessa

Eduskunta käsittelee parhaillaan esitystä ns. potilasturvalaiksi, jolla turvattaisiin hoitopalvelut sairaanhoitajien uhkaavan joukkoirtisanoutumisen aikana. Eduskunta ei ehdi äänestää lain sisällöstä ennen puoltayötä.

Pääministeri Matti Vanhanen vetosi vielä illalla sopijaosapuoliin sovun löytymisen puolesta ja puolusti lakia edelleen samoin perustein kuin viime viikollakin. Vanhanen katsoi opposition ylidramatisoineen esitystä kutsumalla sitä pakkotyölainsäädännöksi.

Vasemmistoliiton Erkki Virtasen mukaan lakiesitys on huono ja kiireellisesti valmisteltu. Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen sanoo, että sovintoon terveydenhoidon kriisissä on päästävä nopeasti lisäämällä valtion rahoitusta alalle. Räsänen kysyi, mitä valtiovalta puheistaan huolimatta tekee sovun syntymiseksi, ja muistutti hallituksen vastustaneen opposition määrärahaesityksiä terveydenhuollolle.

SDP:n Jukka Gustafssonin mukaan lakiesitys rikkoo suomalaista neuvottelukulttuuria ja porvarihallitus sotkee maan asiat. Maria Guzenina-Richardson sanoo työtaistelun käyneen kalliiksi jo nyt. Esimerkiksi Uudellamaalla on käytetty terveydenhuollon poikkeussuunnitelmien laatimiseen jo yli miljoona euroa. Hän kysyi, missä ovat istunnosta poissa olleet pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen, kun tällaista kriisiä, "arvoamnesiaa", käsitellään.

Yleisesti muistutettiin, että valtiolla oli vasta varaa hyväksyä lisäbudjetissaan puolitoista miljardia euroa lisää varoja valtionvelan lyhennyksiin.

Peruspalveluministeri Paula Risikko myöntää, että laki ei ratkaise suomalaisen terveydenhuollon ongelmia. Lain säätämiseen on Risikon mukaan jouduttu, koska suojelutyön vapaaehtoisessa rajaamisessa työtaistelutilanteessa ei tähän mennessä ole onnistuttu. Suojelutyöstä sopuun pääsy on Risikon mukaan vieläkin mahdollista.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi mietinnön Tehy-laista aamupäivällä äänin 11 - 6; perustuslakivaliokunnassa se meni läpi jo sunnuntaina. Mietintöön sisältyvät vasemmistoliiton, kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien vastalauseet muutosesityksineen. Valiokunta: Lakiehdotusta noudatettava varoen Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa, että suojelutyöstä pitää sopia ensisijaisesti kiistan osapuolten kesken. Valiokunta myös painottaa, että lain suomia mahdollisuuksia tulee tulkita suppeasti, sillä määräyksiä ei ole sallittua antaa työtaistelun murtamisen tarkoituksessa. Lisäksi valiokunta katsoo, ettei potilasturvatyötä tule teettää siinä määrin, että siitä aiheutuu vaaraa työntekijän terveydelle. Lakiehdotus mahdollistaa poikkeamisen ylitöiden enimmäismääriä ja lepoaikoja koskevista säännöksistä. Lain määräajaksi valiokunta esittää ensi maaliskuun loppua. Perustuslakivaliokunta päätti eilen sunnuntaina, että laki voidaan säätää tavallisena lakina yksinkertaisen enemmistön turvin. Jos esitys hyväksytään, on perjantaina vuorossa lain vahvistaminen ja presidentin esittely. Tehyn mahdolliset irtisanoutumiset astuvat voimaan maanantaina 19. marraskuuta. YLE Uutiset

Suosittelemme