Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Professori moittii suomalaista koulujärjestelmää

Psykologian professori Lea Pulkkinen arvostelee kovin sanoin suomalaista lukiojärjestelmää. Kymmeniä vuosia suomalaisia lapsia ja nuoria tutkinut Pulkkinen sanoo, ettei lukio tue tarpeeksi nuorten persoonallisuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymistä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Tiedollisesti lukio tarjoaa Pulkkisen mielestä nuorille paljon hyvää mutta identiteetin rakentamiselle ei jää aikaa.

- Se on kovaa kilpajuoksua numeroiden perässä, on liian vähän keskustelumahdollisuuksia ja liian vähän filosofisia aineita, Pulkkinen sanoo.

Pulkkisen mukaan lukiossa ei ole läheisiä pienryhmiä, joissa työskenneltäisiin pysyvästi ja jotka siten tukisivat nuorta.

Lukio on Pulkkisen mielestä myös liian hajautunut ja liian suorituspainotteinen.

- Nuori tarvitsisi enemmän aikaa identiteetin etsimiseen ja oman paikkansa hakemiseen. Silloin täytyisi olla varaa myös epäonnistua koulusuorituksissa ilman, että se ratkaisee tulevaisuuden valintoja, Pulkkinen korostaa.

Tuusulaan uusia virkoja terveydenhoitoon Tuusulaan perustetaan neljä uutta terveydenhoidon virkaa ja toimea Jokelan viimeviikkoisten tapahtumien takia. Kunta palkkaa maaliskuun alusta ylimääräisen koulupsykologin, koulukuraattorin, kouluterveydenhoitajan ja koulutukihenkilön. Kunnan kustantamien ylimääräisten paikkojen lisäksi valtio on ilmoittanut antavansa Tuusulalle kaiken sen tarvitseman avun uusien vakanssien perustamisessa. Kunnanvaltuusto päätti maanantai-iltana yksimielisesti avata kunnan budjetin ja perustaa neljä uutta vakanssia. Puolueet totesivat yksimielisesti, että byrokratiaan ei nyt ole aikaa ja ylimääräisiä virkoja on perustettava avun turvaamiseksi. Kunnanvaltuuston puheenjohtajan Tuija Reinikaisen mukaan lisävirkoja voidaan tarvittaessa perustaa myöhemminkin. Hallitus pui Jokelan koulusurmia Hallitus on käsitellyt Jokelan koulusurmiin liittyviä kysymyksiä tiistaina. Hallitus varaa sosiaali- ja terveysministeriölle sekä opetusministeriölle voimavaroja ministeriöiden ja Tuusulan kunnan toimintaan Jokelan asukkaiden tukemiseksi. Valtiosihteeri Risto Volasen mukaan kyseessä on periaatepäätös eikä hallitus ole vielä määrittänyt, kuinka paljon ja minkälaisia voimavaroja ministeriöille sekä Tuusulan kunnalle varataan. Volasen arvion mukaan tämä täsmentynee lähipäivinä. Hallitus asettaa ensi viikolla tutkintalautakunnan selvittämään koulusurmaa ja siihen liittyviä tapahtumia. Volasen mukaan kyseessä ei ole suuronnettomuustutkintalautakunta, koska kyse ei ole onnettomuudesta. Tutkintalautakunnan muodostaminen ja työ noudattavat kuitenkin samoja periaatteita kuin suuronnettomuuslautakunnan kohdalla. Lisäksi ministeriöiden edustajien työryhmä sovittaa yhteen toimintaa, jota tarvitaan eri hallinnonaloilla Jokelan tapahtumien seurauksena. YLE Uutiset

Suosittelemme