Lukioiden, peruskoulujen ja ammatillisten oppilaitosten rehtorit ovat saaneet tänä aamuna ohjeistuksen pelastussuunnitelmien tarkistamisesta.
Opetushallitus kehottaa myös pienimpiä kouluja laatimaan suunnitelmat, vaikka lain mukaan siihen on velvoitettu vain 500 neliömetriä suuremmat oppilaitokset. Pelastusuunnitelmien tulisi sisältää esimerkiksi ohjeet siitä, miten koulusta poistutaan hätätilanteessa. Uusia uhkauksia Valkealassa ja Vantaalla Valkealan kolmen koulun koulukeskus suljettiin tiistaina keskipäivällä lyhyeksi aikaa uhkauksen vuoksi, kun mielenterveysongelmista kärsivä mies jätti uhkaukseksi tulkitun kirjeen koulun lähistölle. Uhkaus paljastui aiheettomaksi, mutta oppilaat siirrettiin välitunnilta sisälle ja koulun ovet lukittiin. Poliisi otti kiinni uhkauksen tehneen henkilön. Oppilaat eivät olleet vaarassa tapahtuman aikana. Myös Vantaalla otettiin tiistai-iltana kiinni 16-vuotias poika, jonka epäillään laittaneen maanantaina YouTube-internetsivustolle Martinlaakson koulua koskevan uhkausviestin. Kirkkonummen uhkaukset lähetettiin Ylivieskasta Kirkkonummen yläasteelle 8. marraskuuta suunnatut uhkausviestit lähetettiin puolestaan poliisin tutkimusten mukaan Ylivieskasta Pohjois-Pohjanmaalta. Kaksi viestiä julkaistiin internetissä Sturmgeist-nimimerkillä.
Viestit lähetti kaksi 15-vuotiasta ylivieskalaista koulupoikaa. Kirkkonummen poliisi on tutkinut asiaa laittomana uhkauksena.
Pojat tunnustivat kuulusteluissa teot ja kertoivat kirjoittaneensa viestit ajattelemattomuuttaan. Kirkkonummelainen koulu valittiin sattumanvaraisesti. Pojilla ei ole aikaisempaa rikollista taustaa.
Esitutkinnassa selvitetään myös mahdolliset korvausvaatimukset, minkä jälkeen asia siirretään syyteharkintaan.