Suomeen on tulossa rahaa myös Kouvolan ja Kotkan sekä Haminan sataman sekä Lahden ja Vainikkalan välisten rataosuuksien parantamiseen. Suomeen rahaa on tarjolla yhteensä 47,5 miljoonaa euroa.
Aiemmin EU-rahoitusta on myönnetty Suomen osuuksista muun muassa Kerava-Lahti-oikoradalle ja Turku-Helsinki-moottoritielle.
Euroopan laajuisten liikenneverkkojen (TEN-T) kehittämiseen on varattu vuosille 2007 - 2013 kaikkiaan 5,1 miljardia euroa. Hankkeita on kaikkiaan 30. Suurin summa eli lähes miljardi euroa on tarkoitus myöntää Saksan Berliinin ja Italian Palermon välisen rautatieyhteyden parantamiseen.
Hankkeiden valinnassa on asetettu etusijalle ympäristöä säästävät liikennemuodot, kuten sisävesi- ja rautatieliikenne. Rautatiehankkeiden osuus käytettävissä olevasta rahoituksesta on runsaat 74 prosenttia. Sisävesiliikenteelle on varattu 11,5 prosenttia rahoituksen kokonaismäärästä.
YLE Uutiset